Näitä pieniä sydämiä on siis 3kappaletta...sovitin tuossa vaan muutaman sydämen päälle tuollasia koristeita, kukkia ja perhosia, että ei nekään pässimpiä oo, jos tykkää. En kiinnittänyt sellasia kuitenkaan, koska en tiedä oikein, kummin ois kivemmat. Näitäkin sydämiä varten ostin teflon muotin. Nämä on hurjan paljon pienempia, kun isot sydämet, niinku tuikuistakin jo voi päätellä. :) Ja nämä on ohuempia myös...hätäpäissäni onnistuin tekovaiheessa yhden hajottamaan, kun liian lujaa menin painamaan liian vähän aikaa kuivunutta työtä. Nyt kyl tarvii sanoa, etten muista mitä sille sydämelle tapahtu...pujotinko palaset jonkun työn sisään, vai ajeleeko se mulla tuolla jossain kipossa...kun mietin sitä painoksi. Mutta tälläseen sydämeen ei kuitenkaan paljon sitä massaa mene.
Linnut saivat siniseksi maalatun pinnan ja työ on tehty monesta servetin palasesta. Se on saanut facen puolella eniten kehuja...mut onhan toi servetti niin kaunis, että ei siinä maalilla kuitenkaan juuri ole merkeitystä...valkopohjaisenakin olis ollut kaunis. Olikohan peräti niin, että valkoisena kuvattuna sai eniten kehuja...en muista. Minusta molemmat oli kivoja, mut tälläsen siitä nyt päädyin kuitenkin tekemään. Lintusydämen oksiin laitoin hopeahilettä. Mietin hilettä kukkiinkin, mutta en sit laittanut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti