Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokeiluja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kokeiluja. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. toukokuuta 2021

Voikukka-Hunaja-Kaura saippua


 Eilen päädyin siis saippuan teon sijaan uuttamaan voikukkia oliiviöljyyn ja kookosrasvaan. Kuvassa näkyykin kookosrasva...kivasti sai väriä. Sit tuossa kahden kannun kuvassa pienemmässä on haudutettua voikukkavettä ja lipeää ja isommassa kannussa on rasvat ja öljyt, sekä 50g hunajaa ja 5rkl gl-kaurahiutaleita. Toi mieletön oranssi tuli, kun yhdiatin kannujen aineet. Tietoisesti jätin hiukan lämpimäksi aineet, kun yhdistin, sillä toivoinkin, että saippua saisi väriä, vaikka en ole lisännut tuoksuja, enkä värejä. 😍 Halon ympäri menee kuplamuovi, paitsi osan päällisestä haluusin ilman kuplia...sinne laitoin kaurahiutaleita ja voikukkaa. Ohjeen, joka näkyy myös kuvassa on ihan oma resepti. Halusin reseptiin paljon noita rasvoja, joihin voikukkaa uutin. Lisäksi halusin kaakovoita ja shevoita+risiiniöljyä. Yleensä aina haluan pysyä lipeälaskurin viitteissä, niin nytkin. Olen tyytyväinen ja hyvin käyttäyty massa. Ja ihanan värinen tuli, kuten kuvasta näkyy. Jahka paloittelen halon, niin sit haistelen, onko saippuamassa mitään tuoksua voikukasta, kaurasta tai hunajasta. Tää vaan oli PAKKO SAADA KOKEILLA ja olen tyytyväinen...vielä ainakin. 😂

sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Betonitöitä tervaan

Edellisessä postauksessa oli tervalla tehtyä saippuaa. Niihin kävin tuota kuvassa olevaa aitoa hautatervaa. Siitä VENETERVAsta mulla ei ole kuvaa, jolla nämä betonityöt käsittelin. Sain tosiaan vävykokelaalta pienen määrän venetervaa, joilla nämä työt käsittelin...kiehto nähdä, miltä näyttää betoninen tervalintu ja tervatonttu. Ihan hauskoja minusta. 😊 Jos joku meinaa kokeilla, niin tiedoksi, että jää tahmanen pinta. Minä sen tiesinkin, kun olin kuullut, joten ei tullut yllätyksenä. En tiedä sitä, onko aina nihkeä, mutta eipä se minua haittaa vaikka oliskin. Sain tyydyttää uteliaisuuteni. :)

Raparperin juurta ja tervaa

Tässä mun ensimmäinen raparinjuuri saipuani. PITI TULLA vaaleanpunainen, mutta eipä tullut. ulla kyllä oli aika vähän sitä juurta ja vain yhdessä saiipuan öljyssä. Vain pintaan tuli ohut kerros punertavaa. Olin kuivannut juuret ja uutin sitä 3h öljyyn. Ei irronnut väriä. Ols tarvinnut vissiin käyttää tuoretta juurta. Mut kaunis saippua muuten Pinnalla antiikkukulta-micaa
Nyt vähän punertavampi raparperin juuresta. Edelleen uutin 3h, nyt kaikkiin saippuan rasvoihin. Olin siis ehtinyt jo kuivata kaikki saamani juuret. Täytyy sanoa, että tähän meni jo yllättävän paljon juurta, kun kuulin, että värjis helposti todella punaiseksi....mut ei toimi öljyyn lämpöuuttamalla siis kovinkaan hyvin. Ehkä joskus vielä pääsen kokeilemaan tuoretta juurta. Loput mitä juurta oli, niin laitoin oliiviöljyyn uuttumaan.....katsotaan, josko jjoskus vielä kokeilen sitä. Onnistuisko kuukausen uutolla paremmin. Tähän saippuaan lisäsin hunajaa sekä tuoksuna, että ihan oikeaa hunajaa sekä kuivattua apilankukkaa. Ihan vaan, ettei tuu toista pelkkää raparperijuuri saippuaa, jossa se väri ainut juju.
Ostin itselleni tervaa pikkusen 50ml pullon, jotta pääsen kokeilemaan betonityöhön sitä...Ai pahus, oiskin pitänyt siitä laittaa kuva tänne...no, josko myöhemmin. No, jokatapauksessa aito hautaterva 50l maksoi n.7e, niin päätinkin, että enhän ä sitä betontyöhön tuhlaa, että kokeilempas tervasaippuaa. Oli todella vaike löytää tervasaippuoiden ohjeita ja ne mitä löysin, olivat ihan toistensa vastakohtia. Tämän kanssa meinas tulla melkoisen kiire....jäsähti siis ihan totaalisti. Sain käsin kaapia kannusta ja painella muottiin. Sit muotissa alkoi kuumenemaan. Otin astan ja sit lusikan ja sekoittelin muotissa massaa. Se notkistu uudelleen ja geeliyty...ja oli tosi kuumaa. Pikkuhiljaa köönnellesä alkoi viilenemään Ja siis jäähdytin kyl assat ja lipeäveden...mut olis pitänyt jäähdyttää ihan huoneen lämpöön, nyt jäi lähinnä kädenlämpöiseksi. Tämän laitoin oman sovelluksen, jossa aika paljon kutenkin kovia rasvoja. Ylläri oli iloinen, kun näin saippuan....monen mutkan kauttahan tästä tuli ihan kaunis saippua.
Toinen puolikas tervasta meni tähän saippuaan. Nyt tein ohjeen, jossa enemmän pehmeitä rasvoja ja jäähdytin massat sinne n.25 asteeseen, mitä huoneenlämpö oli tuona kesäpäivän'. Ai niin ja ekassa laitoin tervan öljyjen sekaan, nyt kevyen kiisselin jälkeen. Sain kaataa massan nätisti muottiin. Oli todella helppo tehdä. Tässä ohjeessa enemmän peheitä rasvoja. Lipeälaskurin kans hiukan taieilla enneku sain mieleisen näköisen ohjeen. En ota kantaa, minkälainen olis paras ohje...loppu peleissähän se on kuitenkin makuasia. Ite tein tosiaan näihin oman sovelluksen...nekin voin toki kertoa, jos joku haluaa tietää, mutta uskoisin, että Kuhan saippuakirjan perussaippuan ohjeella pärjäis ihan hyvin ja jos vaikka vähän risiiniöljyä joukkoon. Mä keräsin sadevettä kattilaan ja käytin sitä....kuulosti niin hauskalta ajatus puhtaasta sadevedestä ja tervasaippuasta. :)
Jaa niin ja mitä tulee niihin betonitöihin...pääsin kokeileman niiden päälle siis tervaa kans, mutta se terva oli vävykokelaan tuomaa venetervaa. :D Ihanaa saada kokeilla kaikkee.

maanantai 9. heinäkuuta 2018

Ei mennyt ihan niinku strömsössä

 Keräsin taas yksi päivä saippuanteko vehkoot keittiön pöydälle, tarkoituksena tehdä ornssi.lime-valko kuvioista saippuaa....ja itse keksimällä reseptillä...UNOHDIN vaan pari tärkeää juttua...mitä ois syytämuistaa, JOS haluaa tehdä kuvioita. Eli ei kannata vatkata edes siihen kevyeen kiisselivaiheeseen....ja et kovia rasvoja ei sais olla paljoa...ja että jotkut öljyt, kuten riisiiniöljy jäsähdyttävät, kuten muutamat tuoksuöljytkin. Okkei, eikös kuulosta lupaavalle...eikä aineetkaan olleet huoneen lämpöisiä...mut hei tein siis saippuaa. :D
 Koska olin tehnyt reseptini täydelle muotille 750g, niin päätin heti, että osa laitetaan yksittäismuotteihin, koska ne kuviosaippuat leikataan erilailla, ja silloin täys muotti on liian iso. Okkei...tein siis aprikoosikompotti saippuaa jonka seassa aprikoosinkivijauhoa. Jässähti aavistuksen jo lopussa...mutta sain muottiin nää suht kivasti. MUTTA mulla oli se loppu taikina, millä piti tehdä hienot kuviot.
 Ei tehty kuvioita ei, koska massa oli jo ihan jäykkää, et vähän katsoin, että jaa tuoksuton ja väritön saippua....en suostu...sekaan pikaisesti oranssia ja auringonpaiste tuoksua...ja väkisin vääntäen sekaisin...sit saikin paksua mössöä lappaa muottiin. Eli yli matala yksivärinen saippua. Oishan sen voinut jättää sellaseks, mutta sain päähäni laittaa päälle vielä reilusti kehäkukkaa. No ei tilanne varmaankaan prantunut. Mut näillä mentiin. Ja mua harmitti ihan sikana...kalliita rasvoja ja tarkkaan suunniteltu oma resepti, mutten muistanut noita kovien rasvojen osuuta, jos kuvioo haluaa jne. Enk siis tiennyt moista seuraavankaan halon kohdalla....reseptin tein lennossa, koska halusin siihen edelleen samoja rasvoja, mut nyt pieninä määrinä, koska ei ollut enempää, eli osa aineista muuttu ja määrät muuttu mut tykkäsin lipeälaskurin tuloksesta, niin päätin toteuttaa saippuan....edelleen en muistanut mm. että risiiniöljyä ei sais olla paljoa...ja ne kovat rasvat. :( Kuulin noi jälkikäteen facen saippuaryhmässä, kun ihmettelin et mikä meni vikaan.  Mut hei...josko seuraavalla kerralla muistan.:D
 Tässä on sitten mun saippuat, otettuna ppois muoteista ja leikattuina. Ihan kivojahan niistä tuli MUTTA ei sellasia, kun halusin. :D Viimesen halon jouduin muuten tekemään kukkamuottiin...ja päälle laitoin kulta micaa...eli lopussa sit kääntelin ja vääntelin niitä käsissäni, et kumminkohan päin leimaan tekstin. Saippuoita leikattu muutamalla eri tapaa...mut joo...tälläsiä tuli.
Tänään leimasin tekstit...lemmenloitsut oli helppo leimata, aprikoosikompotti mahtu just ja just kissan taake, ja niiden ruusujen...ja auringonpaiste oli vähän hankalaa, kun massa aika pehmeää yhä, että jouduin jokaisen leimauksen jälkeen putsaileen kirjaimia ja silti ei tullut niin siistiä, kun olisin halunnut, mut tärkeintä, että on leima, niin muistaa saippuaa aikoinaan käyttäessä, mitä saippuaa on. :D Nyt saavat kyl kypsyä ihan rauhassa pari kuukautta...joo, tiedän, etä kuukausikin ois vissiin riittävä, MUTTA mulla on ennestään laatikoissa 19 erää saippuaa, nyt jo 21. Sanoivat saippuryhmässä, et nyt vaan tekemään etikettejä ja pitämäään jotku pikku myyjäiset. No, en ole myyjä ihmisiä, joten en tarvi etikettejä, vaikka kai sellasia vois kokeilla....mut ihan menee omaan ja lasten käyttöön. Just viikonloppuna nauroin lasten kans, et hei teidän pitäis pestä itsenne aina pariin kertaan peräkanaa, siis saippuoida, että saippuaa kuluis enemmän...johon poitsu heitti, et joo, ennen ja jälkeen suihkkun. Voi noita...kunhan nyt ahkeraan käyttäisivät ja tulisivat sit taas hakemaan lisää. Mä pahoin pelkään, että kohta ei enää saippuoita tehdä, kun toinenkin lipasto täyttyy...siellä oli ennen näitä vain 1 laatikko tyhjä ja yhdessä pieni kolo vapaana...no, mä uskon, että saan vielä yhden erän tehtyä...mutta vika on siinä, että mulla olis monta ideaa vielä toteuttamatta. :( Tervasaippuaa, silkkisaippuaa, savisaippuoita, spirulinasaippua, ja jos vielä sais jotain ulkoa kuivattua ja uutettua...Mut johan mulle nauraa naurismaan aidatkin, jos kolmannen laatikoston hankin. Ehkä pitää vaan malttaa....ja kyllä mä sen kuvion haluaisin onnistumaan, mitkä näiden PITI OLLA..mutta kun massa jäsähti. Ei mulla kyllä lipeääkään enää paljon ole...et sellanen pullokin pitäis ostaa. No, katsotaan...kovasti saadaan itseämme saippuoida...ai niin ja vanhoilla rasvoilla tekis mieli kokeilla jotain siivous saippuaa...ihan vaan kokeilumielessä...kun joskus maailmanaikaan saippuan historiassa joku on tehnyt härskiintyneesta kalanrasvasta saippuaa, jos ihan okein muistan....niin aattelin, että voishan noista omista vanhoista rasvoistakin sit kokeilla saippuaa...ennenku roskiin heitän...vaikka vaan siivoussaippuaksi.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Voikukista saippuaa

 Tulipas taas ihan tyhmässä järjestksessä kuvat,mut ei auta, näillä mennään, ettäpääsen nukkumaankin. Tässä on kuivurilla kuivatua voikukkia, mutta oli virhe laittaa ne lasipurkkiin...eli ehdottomasti paperipussiin olis pitänyt laittaa....jouduin kippaamaan vielä tarjottimelle, kun tuntu, et jostain tuli kosteutta, vaikka kuivasin nämä kyllä kuivaksi.
 Ulkona kuivuriin keräämässä voikukkia...tässä hiukan isompi satsi, kuin ensimmäinen, jolloin laitoin hiukan harvempaan kukat...mut molemmat satsit on jo haudutettu oliiviöljyyn.
 Tälläsen halon tein tänään. Saippuaa ruokakaupan öljyistä ja ohjeen oliiviöljy oli sitä oliiviöljyä, johon olin uuttanut ensin voikukkaa ja sit siivilöinyt sen pois.
 Tässä uutos kerroskattilassa liedellä....hautu 2:lla 2h, kannen alla.
 Tässä uusin tekeleeni...nyt iltasella....alko kuumenemaan ja geeliytymään aikas nopsaa, mut eiköhän siitä hyvä tuu. :D Toivon! Eiköhän siinä oo jo lämpötila lähtenyt laskusuuntaan.
 Tälläsiä oli ne kuivatut voikukat...ei enää niin kauniita, kuin vasta kerättyinä....meni osi suppuun...ja kuivaksi. Oli helppo repiä kannat pois ennen uuttamista. Eikai ne siellä seassa ois haitanneet, mutta halusin ne pois, et josko tulis mahdollisimman keltaista saippuaa. :)
Tässä päivällä tehdyt saippuat, jotka illalla leikkasin jo. Päällä on voikukkaa ja ystävältä kun sain kerran ruusuja, niin sen kuivuneet lehdet säästin ja laitoin nyt saippuaan. Tuli kauniin keltaisia saippuoita, VAIKKA ohjeessa muitakin rasvoja ja öljyjä, kuin oliiviöljy, eli olis voinut olla paljon keltasempikin. Siitä illalla tehdystä uudesta satsista tuli paljon keltaisempi, vaikkei sitä huomannut siitä geelivaiheessa olevasta halosta...mutta massasta huomasin, jonka kaadoin muottiin. Mut siinä päätin laittaa kaikki loput oliiviöljyt ja loput mitä 750g:sta puuttuu, niin kookosrasvaa sitten. Ei tarvinnut kookosrasvaa kuin 190g. Eli tässä kuvan saippuoissa on oliiviöljyä 225g, kun seuraavassa on 560g....mut kauniita on molemmat keltaiset värit. :) Pitää sit miettiä, mitä leimais näihin..varmaan joku teksti taas.. Oliskohan se sitrus voikukka, vai mitähän se olis??? Josko jään sitä vielä miettimään ja painun nukkumaan. :D

keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Soodataikina sydämiä

 Tänään kokeilin vihdoin ekaa kertaa soodataikina sydämiä. Kauan olen sydämien tekoa miettinyt ja tänään sain sen vihdoin tehtyä...pakko olla tyytyväinen. Ja mullahan siis EI OLLUT pitkulan mallista sydäntä, vaan oon puristanut tämän varovaisesti pitkulaieksi sellasesta pyöreämmästä sydänmuotista. Ei ehkä ihan symmetrinen, mutta minun näköinen. :)
 Tässä pitsisestä Ida-sydämestä lähikuva...kelpaa mulle. En tiedä kuinka nämä oikeesti kestää, kun on tosiaan ihan ensimmäinen kokeilu.
Ida-sydämen nimi tulee tästä liinasta jonka olen saanut joskus aikoinaan omalta Mummiltani...jonka nimi oli Ida. :D Ei ole Mummini tekemä, ei hän enää siihen aikaan virkannut liinoja...enkä tiedä onko koskaan virkannut. Mut joo...kiva oli kokeilla näitä sydämiä...ja tällä liinalla  tehdä kuviot. <3
RUOKASOODA TAIKINA:
1dl Maissitärkkelystä
2dl Ruokasoodaa
1,25dl vettä
Matalalla lämmöllä keitetään kokoajan sekoittaen puuroksi. Ei liian paksuksi, koska sitten murenee tehdessä. Sit kylmään jäähtymään, kostea liina kipon päällä. Kaulitaan n.puolen sentin paksuseksi ja annetaan kuivua huoneenlämmössä. Kuivumista voi myös nopeuttaa paistamalla 75 asteisessa uunissa tunnin ja kääntäen puolessa välissä. Itsellä tuli hiukan paksumpia, niin annoin olla uunissa tunti+tunti. Yks katkes kärjestä kun puolessa välissä käänsin sydämiä, mutta kastelin sitä ja työnsin paikoilleen ja sehän jäi kiinni...ainankin hetkeksi....on kiinni yhä. Jos olisin tuon tiennyt, niin olisin asetellut sen paremmin, mutta en todellakaan arvannut, että voi jäädä vielä kiinni. Kiva yllätys...ja kaikkee oppii. :D Täältä löysin itse ohjeen: http://taikinainen.blogspot.fi/2013/12/joulukoristeita-soodasta.html  Siellä aika kivoja kuviakin...kannattaa katsoa, jos alkaa kokeilemaan. ;)

keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kynttiät tuoksuttain

 Tässä vielä kerran mun tynnyri kynttilä. Aamulla jouduin vielä hiukan veisteleen reunaa, jotta sain paikattua sydänlangan luo tulleen kolon. Olis tietenkin helpompaa, kun jokakerta jättäis tuota hommaa varten vähän kyseistä kynttilämassaa jemmaan. Mut kyllähän tuo onnistu näinkin ihan ok.
 Tässä oikein murheen kryyni...kydänlangan luo tulleen kolon peitin KAHDESTI. Sit luin jostain toisesta logista, että joku muukin oli joutunut näin tekemään ja syyksi sanottiin se, että pringlespurkeissa massa kuivuu hitaasti.  No, tämäkin saatiin silti ihan hyvän näköiseksi ja nyt tulee varmasti tätä poltettua, koska se tosiaan on ihan mun lemppari tuoksu sitruunamareni. <3
 Tässä sitten hautakynttilä, jonka sisällä appelsiinikumkvatti tuoksu yms. Tämä menee ulos mun betoninallen ja betoniruukun luo...sinne ruukun sisään. Kansi pitää tuulta kivasti. Joku lasinen hautakynttilä vois tietty olla toimivampi, mutta tällä mennään. :D Nyt pääsee mun betoninallekin sit tuoksuttelemaan ihanaa kynttilää.
 Tässä siis appeksiinin tuoksuiset kynttilät. Noi kaks on tehty partyliten minitynnyri purkkeihin ja niissä on partyliten kuvut päällä. Siinä ensimmäisessä kuvassa oli partyliten iso tynnyripurkki muuten.
Ja sitten mun ihanat eucalyptys menthol tuoksuiset kynttilät. Ihana tuoksu! Siitä oon tehnyt useamman kerran jo vessaan käytettäväksi huonetuoksun, joka toimii raikastimena. Varmaan kohta pitää tilata kyseistä tuoksua lisää,...ettei vaan pääse loppumaan. Niin ja hei, eilen kun mietin, että kuinkahan noi kaikki lähtee purkeista pois, niin tiedoksi, että mun kynttilähylyistä ne suorastaan pompsahti pois...mut niihin oli suihkuttanut jotain sellasta mitä lie liukastetta...ostin hylsyt ja sen spreyn aikoinaan huutonetistä, Pringlespurkeista ...kannattaa yrittää laittaa hiukan jäähtynyttä massaa, ettei se polta pringlespurkin sisällä olevaa kalvoa, saatikka sitä metallijuttua kynttilään. No pienet kalvot lähti veitsellä varovasti rapsutellen, mut toi kynttilä, joka on vinosti 2 värinen, niin siihen oli jäänyt se alumiinikalvokin ja sen kans tein hiukan enempi töitä. Kastelin, et sain pahviosan pois...ja sit kastelin vähän lisää, et hiukan lämpenis ja sit vaan tylysti neitsellä raapien...mut huh, hyvä tuli siitäkin. Pitää kyl jossain vaiheessa ehdottomasti kokeilla tuota kaksiväristä kynttilä systeemiä niihin kynttilähylsyihin. Hyvin onnistu mun ekat tälläset kynttilät. :D Kannatti kokeilla!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Söpö silikonipallo

Siinä se nyt on, mun uusi silikonipalloni, jonka sisällä on jälleen samainen ruusukynttilä. Toivottavasti tämäkin onnistuis, niin saisin enemmän ruusuja. :D Pistin tuonne samaiseen kippoon, kun viimeksikin niin noin 2cm fairyä....eli pullon pohjallinen. Sitten kun olin tämän tehnyt niin mietin, että olis se nyt kiva kokeilla vielä jotain...ja laitoin vävykokelaalle tekstiviestin....hänen nimensä, kolme pistettä ja silmänisku hymiö. Ei muuta. Ja vävykokelas kun tuli pyörähtään töiden jälkeen, niin se toi mulle silikonia. Hyvin koulutettu pokemon. <3 Oikeesti edes tytär ei ollut varma, että ymmärtääkö hänen pokaystävänsä mun salaperäistä viestiä. :D Oli kuulemma hetken miettinyt, että jaa,...mikähän tää on, kunnes oli tajunnut. Oon siis viimeaikoina tuotattanut jo 3 tuubia ennen tätä. Kyllä nuorenmiehen kaulaan hyppäsin, kun silikonin toi...ja kiitin(toki maksoin myös silikonin)! :D Olin niin yllättynyt ja iloinen, kun luulin, ettei ehtinyt nähdä viestiäni....tai ettei tajunnut sitä. Mut oli kiva jännittää. Mä olin jo varma, ettei nähnyt viestiäni, niin vitsi kun liitelin täällä ja tuuletin, kun silikoni kourassa liitelin pitkin kämppää. Tässä taas nähtiin, että pienet jutut voi olla niitä tosi tärkeitä asioita, jotka ns.pelastaa päivän.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Ihan ei mennyt niinkuin Strömsössä

 Tässä mun silikonimuotit vielä valuineen kuivumassa....ovat olleet vasta 2vrk, niin en uskaltanut vielä alkaa irrottamaan näin isoja töitä. Toisessa on kissa, mutta se on sillä vanhalla silikonilla, joka ei edes haissut, niin tuskin tulee onnistumaan. Ja kun ne kissan piirteet on jo alkuperäsessä aika pehmeät, että vaikea hahmottaa, niin ei tarvi olla kauheen fiksu tajutakseen, että tuskin onnistuu tällä muotilla senkään vertaa, etenkin kun kun tuikkupesän kohta jäi muutenkin rösöseks.  Tuolla missä on harjateräs pystyssä, niin siellä on tulossa ruusu....mallina oli kynttilä. Toi jännittää mua kaikista eniten. Siksi, että siihen meni koko tuubi sitä silikonia...muottiin siis....ja siksi, että ruusukynttilä oli todella haasteellinen malli. Nyt jännittää vielä enemmän,kun näin jo, kuinka huonolla menestyksellä selviydyin noista muista....okkei vanha silikoni...joku sano, että vanha silikoni jäi ihan juoksevaksi. että paremmin sentään menestyin, mutta toi ei ollut vuoden vanhaa vaan kaupasta ostettu....ei vaan haissut edes pistävälle, niinku se uudempi. Huomenna varmaan irrotan nämä työt, kun sitten ovat olleet sen 3vrk, niinku yleensäkki annan betonin olla muotissa.
Tässä mun tekeleet. :D IHME, että pikkiriikkiset betonikukat onnistu....iloinen yllätys, sillä malli oli todella pieni....niinku tuo silikoni-perunajauho muottikin. Ja helppo oli työt irrottaa. Olin varma ettei ihan noin pieniä töitä voi S30:llä tehdä, mut pystyy. :D Noista tuli tosi söpöjä...kyl noita voi käyttää koristeluun mun mielestä. Pöllöistä toinenhan meni pilalle, sen tiesin heti...kun laitoin sit mahan kohtaan sen muovinkin...Aika hyvää mielikuvitusta saa käyttää, että noista pöllöt hahmottaa, mutta ei ne alkujaankaan mitään kauheen selviä ollut....luulin tuon toisen silti onnistuvan hiukan paremmin. Mut joo...ei sit kauheen hyvin onnistunut. Noi pienet tuossa vasemmalla on pikkulintuja...niitä ei kyl tunnista edes mielikuvituksen avulla...hih! :D Että tälläsiä. Mut hei...sain kokeilla..että on ne mahdollista saada onnistumaan...pitäis vaan sillai ajan kanssa miettiä ja harkita mikä soveltuu muotiksi....ja sitten vielä kun onnistuis saamaan kaupasta tuoretta silikonia. Mut JÄNNITTÄÄ se kynttilä, kun siinä hirveesti kaiken maailman koloja. 1 silikoni tuubi mulla on vielä...pitänee miettiä, mitä kokeilen sillä....jahka ensin saan irrotettua ne 2 työtä. Mut ehkä ihan syystä tarkkaan malliin on ihan omat aineensa. :D Mut kiva oli kokeilla....ehdottomasti!!!

perjantai 11. marraskuuta 2016

Saniteettisilikonista muotteja

 Päätin kokeilla, kuinka onnistuu muotin tekeminen saniteetti silikonista...kauan on kokeilu polttanut ja NYT päätin, että kokeilenhan minä....onnistuu tai ei. Aivan sama kuinka käy, mutta haluan kokeilla. Ensin siis piti laittaa kylmään veteen paljon astianpesuainetta, mulla oli fairyä...itseasiassa laitoin varmaan samanverran vielä lisää fairyä, kun mitä kuvassa on...ellen vieläkin enemmän.. MUISTAKAA siis, että kylmään veteen sitä astianpesuainetta paljon.
 Sitten vaan lisättiin silikonia sinne veteen sikin sokin nauhana.
 Lisää vielä silikonia. :D
 Tässä sitten keräsin silikonia jo vedestä pois. Kaikissa videoissa aina sanotaan, että ei kannata paljain käsin tehdä, kyseessä kuitenkin silikoni. No minä tein samoin kuin muutkin...tein homman silti paljan käsin. :D HUOMIOI, että olet astianpesuaineella kunnolla hinkannut kädet ennenku laitat kädet veteen. Ja kädessäsihän on tietenkin hanskat, eikö totta?!? :D (niinku mullakin) Silikonin ei pitäis tarttua käsiin, jos astianpesuainetta on tarpeeksi. Mulla ei tainnut olla ihan tarpeeksi alussa.
 Tässä jo sitten hiukan muotoillaan märkää silikonia mallin päälle. Poitsu päätti, mitä kokeillaan ekana. Ai pahus, niistä en ottanut kuvaa...no, ehkä hyvä niin, jos ei onnistukkaan. Hih!
 Vähän lisää muotoilua....saas nähdä mitä tulee....tuleeko mitään. Vähän jännittää, kun on eka kerta, kun moista hommaa kokeilen.Toi maustepurrki ei liity mitenkään tähän hommaan, vaan se on pöydällä ruokailun jäljiltä.
 Sinne uppos partyliten kissa ja kaks pientä lintua....kerron nyt kuitenkin tuon. :D Onnistuu tai ei.
Sitten piti saada kokeilla myös kuiva versioo, eli silikoonia ja paljon perunajauhoa...meni varmaan ainakin tuplasti jauhoo, ellei jopa triplasti, ku mitä kuvassa tuo alkutilanne on. Tuli ihanan silkkimäistä massasta, mutta heti arvasin, ettei sovellu, ku päältä painettaviin muotteihin. Ensin pihtailin silikonin kans ja lopuks mietin et mitäs muotteja vielä teen ja äkkiä askarteluhuoneesta hakemaan pieniä kukkia, kun en parempaakaan keksinyt. Saas nähdä...jännittää! Mut joo...tää oli tosi pehmeää...ja yhtään ei tartu käsiin, kun laittaa perunajauhoa tarpeeksi. Apuna mulla oli joku muoviläpyskä kortti tuossa alkuvaiheessa....heitin eka alle perunajauhoa ja sit päälle kasan....sit vaan sekoittelin silikonia ja perunajauhoa ja välillä lisäsin jauhoja lisää. Pyörittelin käsissäkin ja lisäsin vähän jauhoa aina lisää, niin kauan, ettei yhtään tarttunut käsiin.
 Siellä on mun pöllöjä ja kukkasia...saas nähdä tuleeko noista mitään, kun aikas vähän laitoin kuitenkin tuota mössöö...säästäväisyys saattaa koitua tuohokseni...mut katsotaan. Noita pieniä kukkia en tiedä edes osaanko sit mitenkään käyttää...ei taida soveltua betonihommiin, mut kenties jotain massaa sit niihin...eli taas ois uutta kokeiltavaa sit tiedossa.
No niinpä niin....ensimmäinen silikoni loppu ja mun IHANA ruusukynttilä katseli mua pöydällä, että etkö tosiaan uskalla edes kokeilla?!? Et onks oikeesti yx silikonituubi sun mielestä niin kallista, että jätät kokonaan yrittämättä...ootko oikeesti noin mamo?!? No, lopulta tyttö soitti poikakaverilleen töihin, et tuo äiskälle vielä yx silikoni...ja vävykokelashan toi. :D  Tähän mennessä olin kuvitellut, että silikoni on todella riittosta, mutta näköjään riippuu mitä tekee....mutta tässä teille kuvaa paljonko tuli yhdestä KOKONAISESTA tuubista sitä silikonia, astianpesuveden kautta siis.
Tällänen aika iso pallo tuli mutta kyllä sitä sit myös meni. Tää tuubi oli samaa, kun ensimmäinenkin, mutta tämä haisi tosi pistävälle ja ei tarttunut yhtään käteen. Eka ei haissut oikeestaan yhtään ja tarttu käteen. Lisäsin tosin samaan veteen vielä hiukan fairyä, mut ei se hajua selitä. Vävykokelas meinas, että tää jälkimmäinen oli uudesta erästä, että saattaapi syy olla siinä. Mut paljon paremmin toimi tää jälkimmäinen silikoni...muistin myös kunnolla hinkata käteni ennen veteen laittamista. Mutta ihan toista oli tämän teko... tykkäsin.
Siellä on mun kynttilä sitten ihanan silikonipallon sisällä...vai pitäiskö sanoa, että ihana ruusukynttilä silikonipallon sisällä. No, molemmat on ihania. :D Tähän palloon meni 1 kokonainen tuubi kun kynttilässähän oli vaikka minkälaisia koloja, kun tosiaan ruusun mallinen. Sydänlankaa en katkassut, vaan kierin sen  siihen päälle ja piilotin sinitarran alle. Tämän vinkin sain askarteluystävältä, että vois kenties kokeilla noin. :) Koitin tehdä pientä spiraalia siihen sinitarraan, ettei olis ihan sileä läiskä vaan. Saa nähdä mitä silikoni tykkää sinitarrasta tai kynttilästä. Ai niin ja KAIKKI märkätyöt kastoin sinne astianpesuveteen, ennenku laitoin silikonin päälle. Märkätöillä tarkoitan näitä, jotka on tehty tursuttamalla silikonia vahvaan tiskiaine veteen. S-Marketista löysin tuon ruusukynttilän, ei ehkä kaikkein kaunein ruusu, mutta ei hintakaan ollut paha n.3e...ja kun oli kauhee hinku saada kokeilla tehdä siitä muotti. Totesin homman jo kertaalleen mahdottomaksi, siksi tein noita muita, mutta sitten toi ruusu ilkku mulle, niin pitihän se saada kokeilla...menee pilalle tai ei, mut oon ainakin uskaltanut kokeilla. Leikkaan sitten vaikka molemmista sivuista auki ja ennen valun tekoa teippaan jesarilla saumat kiinni. :D Kyllä mä nyt jo uskon, et vois vaikka onnistua. Jos ei onnistu, niin ei onnistu mutta ainakin olen kokeillut. :D Olen toiveikas...vielä!

perjantai 12. elokuuta 2016

Jalkakylpypommeja ja tuoksupusseja

 Tällä meinasin näin alkuun aloittaa homman...jalkakylpypommeja, jotka tehdään grammoilla...eli puntarilla....tässä vaiheessa joku olis voinut sanoa, että kannattaako, kun uus puntari, jos et osaakkaan sitä käyttää...kun koskaan et oo käyttänyt, etkä ohjeita lukenut.
 Punnitsin kipon ja nollasin...punnitsin ruokasoodan ja mekitsin ylös ja taas nollasin kipon kans, mut yhtäkkiä  se näyttikin hurjia määriä...en mä tajua mikä aivopieru kävi....no tyhjensin kipon ja otin uusiks....(olisko joku yksikkö vaihtunut puntarissa, kun jäi niin paljon ruokasoodaan). No lisäsin sitruunahapon ja öljyn sekä vedes....SHHIIIII.....KUOHUU!!! Hämmensin ja kuohu laski vain nostakseen samantien uusiksi.
 Lusikkakin siinä katkses....kannattais aina käyttää  kunnon välineitä, eikä alkaa vehtaamaan.
 Näin se kuohu...ei tietookaan märästä hiekkasta.  Tää oli vaan kuohuvaa ja MÄRKÄÄ.
 Lisäsin sekaan sinistäelintarvikeväriä ja eucalyptys-mynthon tuoksua(eteerinen öljy). Hämmensin ja kuohu laski ja samantien taas nousi...monta, monta, monta kertaa.....sit lensi jo kännykin pois, etten mä mitään kuvaa,  tää ei onnistu!!! Muottiin laitoin ja se vaan kuohu, eiku takas kippoon...ja päätin, et se alkuperänen ruokasoodan punnitus tai silti olla oikein ja aloin lisäämään summan mutikassa ruokasoodaa sekaan, jotta mössö lakkais kuoumasta ja olis kuivempaa...määrästä ei mitään tietoo enää.
Sainhan mä ne lopulta painettua muottiin ja urlumpsis ne oli jo aikas kuivaa...mut sain painettua kaikki...eihän ne määrät todellakaan olleet enää ohjeen mukaan. Olikoan edes kirjoittanut ohjeen itselle oikein...en tiedä, mut vaaán  käyttöä tarvii ainakin opetella. Enää en tee puntarin kans.
 Eli uus yritys eri ohjeella. 3dl ruokasoodaa ja 1dl sitruunahapoa. Helppoa!
Sit sekaan 3rkl oliiviöljyä ja 1 tl vettä...ja eiku seikoittamaan, että tulee tasasta.
 Nyt se tuntuu ja näyttää kostealta hiekalta niinku sen pitääkin kuulemma näyttää. :) JES! Hyvä ohje siis...jaoin sit annoksen puoliksi, koska halusin laittaa eri värit ja tuoksut niihin.
 Ekasta puolikkaasta tuli keltainen. Keltaista elintarvikeväriä ja tuoksuksi 10 tippaa rosmariini eteeristä öljyä ja 10 tipaa neroli eteeristä öljyä...ja sit vielä 2tl kuivia teenlehtiä. Ihan on märkää hiekkaa ja menee kivasti painellen muottiin. Taisin onnistua aikas hyvin nyt....siis ihan loistavasti! Hyvä minä...sinnikkyys palkitaan.Mut kylmä sen vaaán käytön vielä opettelen!
 Toiseen puolikkaaseen laitoin sit sinistä ja punaista elintarvikeväriä, koska tavoittelin lilaa ja sekään 20tippaa laventelin eteeristä öljyä ja 2tl laventelin kukkia. Ja kyllä, hyvin sai painettua nuo muottiin. Vitsi mä oon tyytyväinen.
 Laventelia sit vähän jäi..en osannut tilatessa arvioida laventelin painoa...mut aattelin jo alkujaan, että ei haittaa, vaikka tulee hiukan enemmän, että teen tuoksupusseja. Noi pussit oli valmiita...tulleet joskus korujen mukana...sinne vaan 2rkl laventelinkukkia ja pussi kiinni...ja pussit vaatekomeroihin.
Katselin sit sitruunahapon määrää, että kylläpä jäi naurettavamäärä...tasan puol desii....päätin sit tehdä puolikkaan annoksen jalkakylpypommeja....pistin niihin saippuatuosku mansikkaa ja punaista saippuaväriä ja lopuksi vähän oikean ruusun terälehtiä. :D Tuli tästäkin satsista hyvä. Pitänee katsoa vielä, jos löydän sen ekan mokan ohjeen....et oonko kirjoittanut sen itselleväärin....vai oliko syynä siihen ekaan mokaan mun puntari...tai se, etten osannut sitä käyttää. Näin loistavasti onnistuneiden ohjeessa lukee, että anna kuivua huoneilmassa 3h ja irrota muotista ja pistä lasipurkkiin. Ja hei, nää jalkakylpypommit on sihiseviä...ihan sillä niitä haluan kokeilla...ja tietty tuoskunkin takia. :D