tiistai 18. toukokuuta 2021
Saippuan leikkaamista
Leikkasinpas sitten eilen tekemäni voikukka-kaura-hunaja saippuani. Tuli ihan kivan näköisiä. Hajusta en osaa sano, mitä se on...varmaan tulee myöhemmin haisteltua, jos keksis. Vielä en tiedä ees, että onko se hyvä vai paha. 😂 Vähän oli vielä öljysen tuntoinen, mutta leikkasinkin aikas nopeesti. Kivasti tuli kuitenkin väriä, ilman väriä ja tuoksukin selvinnee myöhemmin. 😂
maanantai 17. toukokuuta 2021
Voikukka-Hunaja-Kaura saippua
Eilen päädyin siis saippuan teon sijaan uuttamaan voikukkia oliiviöljyyn ja kookosrasvaan. Kuvassa näkyykin kookosrasva...kivasti sai väriä. Sit tuossa kahden kannun kuvassa pienemmässä on haudutettua voikukkavettä ja lipeää ja isommassa kannussa on rasvat ja öljyt, sekä 50g hunajaa ja 5rkl gl-kaurahiutaleita. Toi mieletön oranssi tuli, kun yhdiatin kannujen aineet. Tietoisesti jätin hiukan lämpimäksi aineet, kun yhdistin, sillä toivoinkin, että saippua saisi väriä, vaikka en ole lisännut tuoksuja, enkä värejä. 😍 Halon ympäri menee kuplamuovi, paitsi osan päällisestä haluusin ilman kuplia...sinne laitoin kaurahiutaleita ja voikukkaa. Ohjeen, joka näkyy myös kuvassa on ihan oma resepti. Halusin reseptiin paljon noita rasvoja, joihin voikukkaa uutin. Lisäksi halusin kaakovoita ja shevoita+risiiniöljyä. Yleensä aina haluan pysyä lipeälaskurin viitteissä, niin nytkin. Olen tyytyväinen ja hyvin käyttäyty massa. Ja ihanan värinen tuli, kuten kuvasta näkyy. Jahka paloittelen halon, niin sit haistelen, onko saippuamassa mitään tuoksua voikukasta, kaurasta tai hunajasta. Tää vaan oli PAKKO SAADA KOKEILLA ja olen tyytyväinen...vielä ainakin. 😂
Voikukan uuttaminen
Tämän illan projekti....kun kävin saippuahuoneessani ja meinasin alkaa tekemään kaura-hunaja saippuaa. Katsoin hyllyssä, että ei hitsi, mulla on 3 purkkia vielä kuivattua voikukkaa ja kohta ulkoa saa kerätä ja kuivattaa niitä lisää. Tänään jo vähäsen voikukkia näkyi, mutta kohta taatusti kuivurillinen löytyy kukkasia. Niinpa kaivelin kaapista kookosrasvani ja oliviiöljyni ja kippasin voikukat niiden joukkoon lämpöuuttumaan reiluksi kahdeksi tunniksi. Vielä jäi vähän voikukkaa, mutta voikukkavettä/teetä juodessani hokasin, että sellastahan vois tehdä saippuaan nesteeksi.
Mun oli näillä uusilla tuoksuilla siis tarkoitus ensin tehdä sitä kaura-hunaja saippuaa...varmaan joskus teenkin, mutta nyt aloin miettimään, että jos nyt laitan näitä, niin en koskaan pian saa tietää, mille ne oikeasti tuoksuu, kun voikukasta tulee se ominaistuoksunsa ja toisekseen en sais tietää, mille tuoksuu ilman tuoksua oleva voikukka-kaura-hunaja saippua. Mä ehkä joudun kokeilemaan sitä tuoksutonta ja mua kiehtois, minkä värinen siitä tulis. Näin voi suunnitelmat muuttua. Ei silti, kyllä nämäkin tuoksut edelleen kiehtoo, mutta nyt ekana voisin katsoa minkälainen on tuoksuton ja väritön saippua. Veikkaampa, että lopputulos ei ole täysin tuoksuton valkoinen...vaikka no, ei voi tietää. 🤷🏻♀️ Näin ne iskee ne PAKKO SAADA KOKEILLA. Ja oishan se nyt hienoo, jos saippuasta tulis kiva ihan ilman tuoksuja...mut mulle tuoksut on tärkeitä, mut tän haluan ehkä kokeilla. Samalla näkisin onko mun voikukka saippuoiden kellertävä väri oikeesti voikukasta vaiko sitrus tuoksuista. Monta kärpästä yhdellä iskulla. Ja sit jos kuitenkin loppumetreillä päädyn hunaja tuoksun laittoon, niin sit voin sanoa itselleni, että voi mua! 😂 Joskus vois myös koittaa uuttaa vähemmällä määrällä voikukkaa, että miten se vaikuttais.

sunnuntai 16. toukokuuta 2021
Kun kaikki ei mene ihan niinku Strömsössä
Josko taas päivittäis kuvia tännekkin...vaikka näiden teosta jo reilu kuukausi. Ei sit tuu kuvatkaan tänne, niinku haluaisin, vieläkään. No, samana päivänä nämä molemmat saippuat on tehty. Ja ei kyllä ollut minun saippuapäivä. Kokeilin uutta minihalkoa...tein Saippuakirjan lempisaippuan ohjeella. Massaa oli 500g, mutta se oli liikaa...seuraavan kerran 450g massalla. Tässä piti olla ensin omenanvihreää micaa ja sitten erivärisiä viivoja päälle: lime, oliivi, keltainen ja valkoinen...piti kokeilla mille ne viivat näyttäis, mutta sit iski paniikki ja vähän sekoitin massaa. Mutta tykkäsin kyllä lopputuloksesta.
Tässä piti tehdä välilehdillä saippua ja tehdä hienoja swirl kuvioita, mutta toisin kävi. Pistin tuoksua extra paljon...ja tietenkin se oli jäsähdyttävää tuoksua, joten enpä saanut edes väriä massan sekaan kunnolla, saatikka, että olisin kaatanut massan väleihin, puhumattakaan swirl kuvioista. Se JÄSÄHTI SALAMANA, kun lisäsin tuoksun. Painoin sit käsin massaa koloihin...sillä seurauksena, että kynnetkin väänty väärään suuntaan, vaikka mulla oli kertakäyttöhanskat kädessä. Tuli ihan susi.
Tässäkin sen näkee...valkoisia länttejä, joihin en saanut väriä sekoitettua....ne siis oikeesti totaali jäsähti. Ja saippuaan jäi koloja, joita koitin muotista pois ottamisen jälkeen paikkailla. Kyvioiden tekoa ei todellakaan tarvinnut miettiä....kun käsin tosiaan väänsin värit sekaisin....värit kun oli jo siellä kannujen pohjalla. Kyllä ei naurattanu....paitsi ehkä jälkikäteen. Tekevälle sattuu. Oppisinkohan katsomaan, millasta tuoksuöljyä käytän ja kuinka paljon.
Tässä on se pienen halon saippua. Ihan kivan näköisiä paloja. Olis pitänyt antaa vielä päivän kauemmin olla muotissa ennen leikkaamista, mutta en malttanut antaa. Oli hirvee kiire päästä näkemään millasta tuli. Tässä tuuoksuna lemmenloitsua, joka mun lemppareita. Rasvoina käytin oliiviöljyä, avokadoöljyä, kookosrasvaa ja risiiniöljyä.
Leikkasin sen JÄRKYN HALON...On niin kamalan värisiäkin...vain oranssi noista mun väriä. Oli rumat palat ja tosiaan peittelin reikiä....sitten vielä höylällä pyöristin palojen reunat....ja loput rumat palat ja raasteet pyöritin palloiksi....ehkä käytän nuo pallot koskus saippuoihin....sillai upottaen, ehkä. Enpä voi sanoa tykkääväni näistä....tytär valkkas värit...hänkään ei tykkää näistä väreistä. 😂 Mutta ehkä ne ois toiminu, jos olisin saanut ne kuviot, mutta en tosiaan saanut. Tuoksu tuore puutarha ja laitoin sitä 30g/800g rasvoja, ihan vaan, ettei tarvinnut jättää pientä jämää pullon pohjalle. Taatusti ois puolet vähempikin riittänyt...sit ois ehkä saanut paremmin muottiinkin massan. Mutta ehkä opin, että mielummin vähemmän, kun liikaa. No en kuitenkaan oppinut. Ei se liian voimakas tuoksu ole, jäsähti vaan niin totaalisesti. Ei sitä millään välineellä saanut muottiin...oli niin paksua. Ihan piti tosiaan käsin kauhoa ja painella. Mut hei....ihan ok saippuaa näyttäis silti tästäkin tulleen...vain ruman väristä ja näköistä. 😂

lauantai 3. huhtikuuta 2021
Appelsiinimehu saippua
Appelsiinisaippuan tekoa. Käytin väreinä kahta eri oranssia ja keltaista...et vähän jännittää huomaako värejä halossa sitten kun leikkaan sen.
Halossa appelsiinin siivuja ja kahvipapuja. Tätä oli kiva tehdä, mitta unohdin, että tuo appelsiinisaippuan ohje on sellanen, että jää tosi löysäksi massa....että värit meni turhan sekaisin ja päällisen pursotukset, vaikka odotin kauan, eivät onnistuneet oikein, kun massa niin löysää. Pariin otteeseen valutin sen jo pursottimen läpi, eli päällinen on yksivärinen oranssi, vaikkei sellanen ihan suunnitelmissa ollut. Aina liian löysää tai jäsähtää. 🤷🏻♀️ Tätä tää on, mutta voi kuinka IHANAA PUUHAA! Opettelukin on ihanaa.
Tein viime vuonna 19 satsia saippuaa ja mun PITI VÄHENTÄÄ saippuoiden tekoa, mut hups, nyt huhtikuun alkuun mennessä oon tehnyt jo 16 satsia saippuaa...ja tiedän jo, että seuraava satsi on suklaakahvi saippua. 🙈 Varmaan ens viikolla. Pienen tuoksukaupan ennakkotilauksestakin tuli tilattuja jo tuoksuja lisää. Mut osasta voi sentään tehdä voidemaista tuoksua yms. 🤷🏻♀️ Katsotaan, mutta kyllä tarvis keksiä joku uus intohimon kohde. Saippuat on vaan niin 🥰 Tämän tein appelsiinimehulla.

Jelly Beans 2
Jaahas, kun latasin kasan kuvia, niin nehän tuli taas tänne ihan sekalaisessa järjestyksessä. Tässä kuvassa tuoksuöljy, kaoliinisavi ja keltainen väri...kera ajatuskatkon. Laitoin kaikki kaikkeen. Oli tarkoitus alunperin jakaa keltainen omaan kippoonsa.
Eli keltaiseen väriin sit sekoitettiin muutkin värit.
Tässä näkyy melkoiset sotkut...nämä värit meni saippuaan.
Eka kokeilu pursottaa saippuaa halon päälle. Sehän meni suht kivasti, vaikka pursotin oli aikas pieni.
Tässä näkee aika hyvin, mitä laitoin ja siis pohjana oli nesteenä mantelijuoma...eli tiskialtaassa pidin tehdessä jälleen lunta.
Näinhän se piti mennä...ja sit kun olis kaikkiin kaadettu saippuamassaa, niin sit olisin loppuun laittanut keltaista, mut sehän nyt ei mennyt niin. Ja Jelly Beans tuoksua menei reilusti...ja massa JÄLLEEN jäsähti.
Mut tulihan halosta silti yllättävän kiva. Nimenomaan näin on kiva. 😂
Ja toiselta puolelta sit tällänen. Enhän mä sellasta saippuaa saanut, kun mitä olisin halunnut, mutta sain massat kuitenkin muottiin.
Tässä palat sitten leikattuina...kai noi ihan ok on, MUTTA ei nyt ehkä kuitenkaan sellasia, mistä itse tykkään. Mut sitähän tämä saippuan teko on, kokeilua ja oppimista.
Tälläsenä juuri muottiin laitettuna halkona tää on mielestäni kauneimmillaan. 😂 Ja siis mun PITI VÄHENTÄÄ saippuoiden tekoa, mutta ihan sillai ei ole tämä vuosi mennyt. Saippuoita tullut tänä vuonna jo Tein hyvän perussaippuan ohjeella tämän...paitsi et nesteenä tosiaan mantelijuoma.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)