torstai 24. marraskuuta 2016

Kaikkea pitää kokeilla

 Tämän päivän askarteluja...täytyy myöntää, että hiukan tuli sellanen hiekkakakku meininki mieleen, etenkin siinä vaiheessa, kun asettelin nää tähän pöydälle kuvattavaksi.Mut joo...hiukan oli keittiössä sellaista, mitä ei sinne ihan välttämättä kuulu. :D Eli saippuoita, pari kynttilää ja sytykejuttuja. Kyllä ne lähtee sieltä pois, kunhan kunnolla kovettuvat.
 Tässä on sitten mun loputkin sytykeruusut.  Aattelin, että pistähän minä nämäkin steariiniin, kun kerta joskus oon noita kananmunakennoja ruusuiksi vääntänyt. Ja kun satuin kaapista löytämään edelleen ison kasan oranssisia kynttilöitä. Oon varmaan joskus ostanut niitä halloweenia ajatellen. Ei kyl olla moista juhlaa vietetty ku kerran lasten ja heidän parhaimpien kavereiden kanssa....vuosia sitten, kun lapset oli vielä ala-aste ikäisiä. Tai sitten oon muuten vaan ostanut osanssisia kynttilöitä, koska tykkään oranssista...mut enää ei oikein iske noi oranssit pitkät kynttilät. Niin ja siis sytykeruusujen lisäksi koitin tänään sytykesipsejä, jotka on tehty vanulapuista....ne laitan vielä sipsipurkkiin, kunhan saan sellasen koristeltua.
 Tässä sitten saippuoita. Valkoiset on normi saippuamassasta ja sekaan on laitettu kauralesettä vajaa 10% painosta. Meinasin laitta tuon 10%, mutta se vaikutti siltä, että on liikaa, niin en kaikkea sit viitsinyt laittaa, ettei saippuan rakenne ihan kärsi. Kyllä kohta on kuorittu ja pehmeä iho. :D Ja sitten noi kirkkaammat on luomu-saippuamassaa, jonka sekaan laitoin massan painosta n,10% hunajaa ja sit muutama tippa appelsiinin eteeristä öljyä. Tais olla 5 tippaa. Muotin päälle, eli saippuan pohjalle ja lopuksi saippuan päälle suihkutin isopropyylialkohollia.
 Sytykejutuista jäi vielä steariinia....niin ja siis sen massan sekaan laitoin jo sytykeruusuihin punaista kynttiläväriä hiukan, meinas unohtua. Sit tässä vaiheessa, kun oli jämät enää, niin lisääsin ruusun eteeristä öljyä, että sain tuoksukynttilöitä...mut sitä vähän lorahti 5 tippaa...ihan niin paljoa en meinannut laittaa, mut jos nyt on liian voimakas tuoksu palaessa, niin vien nää sit vaikka ulos...mut hei...ekat kynttilät kokeiltu. LUULIN kyllä, että kokeilen ekana soijavaha kynttilöitä ja hyasintti tuoksulla, jotka oon hankkinut, mutta näitä nyt sit tein nää 2, kun kerta jäi sitä massaa. Ihan kivat. Oishan noi saattanut mahtua yhteenkin purkkiin, mutta halusin tehdä kaksi....ja en halua ihan piri pintaan....näkyy liekki kauniimmin ja sit jos en tykkäskään ko.tuoksusta. Nyt kun kynttilät on jähmettyneet, niin voisin noita sydänlankoja leikata hiukan lyhyemmäksi. :D Jännittää hiukan, millanen tuo tuoksu on sitten, kun polttaa noita. Mut sen takiahan justiin on kiva tehdä itse, on pientä jännitystä. :D
Lopuksi tein jälleen eucalyptys-mynthon huonesuihketta lisää...oikeesti tein kyl tämän ekana. Meillä tätä käytetään wc-raikastimena. Pitääkin muistaa hankki ko. tuoksua lisää, sillä eka eteerinen öljy on loppunut...ei siellä ollut kuin pari tippaa...onneksi ostin alkujaan tuota tuoksua 2pulloo. Tein tästä vahvaa, koska on tosiaan wc:ssä. 60tippaa eteeristä öljyä, 3tl alkoholia ja 3dl vettä. Alkuperäinen ohje oli desille, ja siihen oli eteeristä öljyä laitettu 5-20tippaa. Taas on hetkeks ihanaa tuoksua. Mä ruukaan suihkauttaa useamman kerran tätä ja sit jään oikein nuuhkaseen, et onpas hyvää. :D Et varmaan vähän pienempikin määrä riittäis, mutta tykkään tästä tuoksusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti